keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Punajuurikiusaus

Uusimman Yhteishyvän Ruoka-liitteessä oli ohje "Feta-punajuurikiusaukseen". Koska ruokaan ei tullut ollenkaan mitään lihaa ja fetakin oli ehditty käyttämään jo aikaisemmin salaattiin, päätin kokeilla ohjetta hieman varioiden. Tein muuten ohjeen mukaan, mutta jätin tosiaan fetan pois ja lisäsin kiusaukseen vielä jauhelihaa ja sipulia.

Punajuuri kuuluu meillä niihin raaka-aineisiin joita tulee auttamatta tehtyä aivan liian vähän. Ja sitten kun siitä jotain innostuu tekemään, miettii miksi ei useammin tee punajuuresta mitään. Ruuasta tuli erittäin hyvää ja ehkä ensi kerralla kokeilen laittaa vielä ohjeen mukaan fetaa, tai jotain muuta juustoa joukkoon.

Punajuuri-jauhelihakiusaus
 
4 punajuurta
6 perunaa
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl timjamia
1 tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
2,5 dl kasvislientä
 
Suikaloi juurekset. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita juurekset kulhossa valkosipulin ja mausteiden kanssa. Hienonna sipuli ja paista jauhelihan kanssa. Mausta jauheliha-sipuli seos. Lisää jauheliha-sipuli kasvisten joukkoon. Kaada päälle kasvisliemi. Kypsennä 200-asteessa ensin foliolla petettynä 30 minuuttia. Poista folio, nosta lämpö 225 asteeseen ja jatka paistamista noin 30 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.
 
 
Kiusauksesta tuli melko lihaisa. Omien mieltymysten mukaan punajuurta ja perunaa voi laittaa enemmän kuin ohjeessa. Ensi kerralla itse kokeilen kyllä laittaa joukkoon feta- tai homejuustoa.
 
T



perjantai 23. lokakuuta 2015

Sophie le girafe

Olen täydellisesti hurahtanut Sophie le girafen kirahveihin. Kirahvit ovat käsintehtyjä ranskalaisia klassikkoleluja. Purulelujen sanotaan lievittävän hampaiden tulon oireita sekä erituntuisten pintojen m aktivoivan lasten aisteja. Lisäksi ne ovat erittäin suloisen näköisiä. 

 
Oltiin eilen pienen Sammakkomiehen kanssa piknik-risteilyllä lähistöllä asuvien vauvamammojen ja vauvojen kanssa. Laivalta bongasin myös näitä suloisia kirahvi-otuksia. Pakkohan niitä sitten oli sieltä myös ostaa. 



Ensimmäinen on tuo kuuluisa purulelu ja jälkimmäinen on kylpylelu. I'm in love! <3

T

lauantai 17. lokakuuta 2015

Laatuaikaa

Teimme viikolla pitkästä aikaa avocadopastaa. Harvoin sitä tulee tehtyä kahta kertaa niin lähekkäisinä päivinä, että pastaa varten ostetut juustot tulisi käytettyä ruuan laittoon. Päätimmekin tänään käydä hakemassa kaupasta hieman lisää juustoja ja keksejä niiden kanssa. 

Perus Tuc-keksien lisäksi kaupasta löytyi mukavan näköisiä uutuus keksejä. Tuotesarjaa löytyi useita eri makuyhdistelmä joista tämä kuulosti houkuttelevimmalta. 



Juustojen suhteen tulee ehkä hieman liioiteltua aina mutta on myös kiva maistella monia erilaisia juustoja. 

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille. 

T