keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Erilainen kevät 2015

Tammikuun alussa olimme suunnitelleet hyvän ystäväni kanssa vuosisadan biletysreissua Tallinnaan! Tarkoitus oli juhlia "estonia-style"-meiningillä koko viikonloppu. Juna Turusta Helsinkiin lähti jo perjantai-illalla ja laivaan oli tarkoitus nousta lauantai aamulla aikaisin. Koska olimme mieheni kanssa yrittäneet lasta jo muutaman kuukauden, päätin tehdä lähtöaamuna 9.1 vielä testin varmuuden vuoksi. Testitikkuun ilmestyi ensin yksi viiva ja pienen tovin kuluttua myös toinen viiva alkoi tummumaan. Hetken tikkua tuijotettuani soitin paniikissa miehelleni, joka oli jo lähtenyt hieman aikaisemmin töihin, että positiivista näyttää! Vuosisadan bilereissusta tulikin hieman erilainen reissu minun kohdallani, mutta hyvässä seurassa sekään ei haitannut.

Aamupala nro 1/3 sängyssä
Ensimmäinen virallinen potretti pienestä prinssistä.
Pakko myöntää että siitä hetkestä lähtien alkoi tämän hetkisen elämäni huonoin ajanjakso, enkä nyt tarkoita sitä ettenkö olisi ollut onnellinen tulevasta perheenlisäyksestä. Alkuraskaus oli kohdallani erittäin surkeaa aikaa. Olin erittäin väsynyt, vellova olo tuntui olevan ihan jatkuvaa ja en jaksanut oikein innostua mistään. Ensimmäinen aamupala oli saatava heti silmien auettua sängyssä ja yhteensä söin alkuaikaan kolme aamupalaa. En jaksanut ja saattanut lenkkeillä ja ensimmäiset viikot ajattelin vain kaikkea mitä en saa ja pysty enää hetkeen tekemään. Raskaus oli kaikkea muuta kuin sitä mitä sen odotin olevan.

Aamupala nro 2/3 kylpyhuoneen lattialla
Oli jännä huomata miten alun negatiiviset ajatukset alkoivat pikku hiljaa kevään mittaan kääntymään enemmän ja enemmän positiivisiksi ja normaali energia ja elämänilo alkoi palaamaan elämään. Tänään alkoi raskausviikko 22 ja elämä on tällä hetkellä kutakuinkin normaalia. Ihana nauttia vaan niistä elämän tavallisista asioista, kuten rauhassa syödystä aamupalasta.

Ensimmäinen tavallinen arkiaamupala sitten tammikuun alun.
Pieni prinssi oli toisessa ultrassa niin vilkkaalla tuulella,
että ei ehtinyt poseeraamaan kuvaajalle. Näytti kuitenkin
peukulla että hyvin menee!
Keväisin terveisin

T + bébé