keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Mustikkaproteiinijäätelö

Minun on jo useamman päivän tehnyt mieli jäätelöä, mutta herkkuja saa syödä vain viikonloppuisin. Mietinkin mitä vaihtoehtoista terveellisempää jäätelöä voisin itse valmistaa. Löysin blogin syövereistä vanhan suklaaproteiinijäätelön reseptin ja päätin lähteä kokeilemaan reseptiä hieman varioiden.

Mustikkaproteiinijäätelö
 
2 valkuaista
100 g luonnonjogurttia
30 g proteiinijauhetta
1 rkl hunajaa
1 rkl mustikoita
 
Sekoita jogurtti, proteiinijauhe, hunaja ja mustikat keskenään.
Vaahdota valkuaiset ja lisää vaahto jogurttiseoksen kanssa.
Anna olla pakkasessa vähintään 30 min.
 

Itse tein annosta muuten tuplasti, mutta proteiinijauhetta laitoin vain yhden annoksen verran.

 
Jäätelöstä tuli hyvää, mutta ensi kerralla jätän proteiinijauheen pois, koska se tuo mielestäni hieman jauhoisen maun jäätelöön. Lisäksi olisin toivonut jäätelön olevan hieman vielä marjaisempaa ja makeampaa, eli marjoja ja hunajaa hieman enemmän. Mums.
 
T


maanantai 23. marraskuuta 2015

Vk 47

Viime viikko oli painonpudotuksen suhteen erittäin hyvä, sanoisinko jo vähän liiankin hyvä, eli painoa putosi -0,4kg. Yhteispudotusta tällä hetkellä on -12,8kg.  

Syömisten suhteen viikko oli vähän kaksijakoinen. Alkuviikko meni oikein mallikkaasti, mutta torstaina lähdettiin Vennin kanssa Helsinkiin, missä tuli hieman herkuteltua, ja siihen heti perään viikonloppu, jolloin en pidä niin tiukkaa linjaa syömisten suhteen. En kyllä muutenkaan pyri pitämään mitään turhan tiukkaa linjaa syömisten suhteen mutta aina tietysti turhaa herkuttelua olisi hyvä välttää. 

Liikunnan suhteen pääsin kyllä tavoitteeseen, 8km juoksua ja yksi kahvakuulatreeni, mutta liikunta painottui viikonloppuun. Vaunulenkkejä tietysti tulee päivittäin, mutta en laske niitä kunnon treeniksi. 

Viikon treenikuva. Turkuun tuli vihdoin ensilumi. Liukkaus toi hieman lisähaastetta juoksuun. 

Tämän viikon tavoitteena on josko saisin lisättyä yhden liikuntakerran viikkoon, mutta tämä viikko näyttää vaan hieman kiireiseltä että saa nähtäväksi. Olen asettanut itselleni leipomisrajoitteen, eli saan seuraavan kerran leipoa kun on -13kg saavutettu. Ehkä tällä viikolla...?

T

maanantai 16. marraskuuta 2015

Vk 46

Tässä hieman yhteenvetoa viime viikosta. Viime viikko oli suhteellisen hyvä viikko, toisaalta jäi myös paljon parannettavaa. Pudotusta tuli -0,2kg eli painoa on yhteensä pudonnut nyt -12,4kg ja synnytyksestä on kulunut nyt 2,5kk. 

Viikon tavoitteena oli juosta yhteensä 7km, jonka olin ajatellut jakavan kahteen osaan. Lisäksi tavoitteena oli tehdä yksi lihaskuntotreeni kotona, koska salikorttini pysyy edelleen jäädytettynä. Tein keskiviikkona peruskuntoa ylläpitävän rauhallisen 4,5km pitkän juoksulenkin, perjantaina tein kotona lihaskuntotreenin kahvakuulalla ja sunnuntaina 2,5km reippaan juoksulenkin. 

Viikon treenikuva: kahvakuulatreeniä

Olin ihan unohtanut noiden kahvakuulien olemassaolon. Päivällä suunnitellessani päivän treeniä muistin ne ja aloin etsimään netistä erilaisia kahvakuulatreenejä. Meidän kevyin kuula on 8kg, joten toistomäärät etenkin käsiharjoitusten osalta olivat aivan liikaa! Vaikka minulla on kymmeniä kahvakuulatreenejä takana, treenien teho yllättää minut kyllä joka kerta, etenkin pitkien taukojen jälkeen. 

Ruokailujen suhteen viime viikko oli suhteellisen onnistunut. Suunnittelin viikon ruuat alkuviikosta ja kävimme isosti kaupassa. Onnistuneesti tuli kyllä syötyä listan mukaan koko viikko.

Puhutaanpa nyt sitten syömisestä tai liikunnasta, mielestäni onnistuneen viikon avain on hyvä etukäteissuunnittelu. On vaikeampi lipsua kun on selkeä tavoite viikolle. 

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! 

T

perjantai 13. marraskuuta 2015

Lounaita

Huomasin muutama viikko sitten etten syö kunnollista lounasta kovin usein. Ongelma juontaa tietysti juurensa siihen ettei minulla aina ole päivällä tarpeeksi aikaa valmistaa ja syödä sitä. Tai sitten jos minulla olisi ollut aikaa, ei jääkaapissa ollut mitään syötävää. 

Olen nyt muutaman viikon ajan listannut kaikki ruuat mitä aion viikon aikana syödä ja hakenut kaupasta niitä varten tarvittavat aineet. Yleensä olen pyrkinyt valmistamaan lounaat jo edellisenä iltana kahdeksi seuraavaksi päiväksi. 

Tälläisiä ruokia tällä viikolla. 

Kaalipaistos. (Reseptiä myöhemmin)

Kasvis-koskenlaskijasosekeitto

T

torstai 5. marraskuuta 2015

-12kg!

Raskausaika oli minulle erittäin raskasta aikaa. Alkuraskauden aikaan olin erittäin väsynyt ja huonovointinen todella pitkään. Vitsailinkin jo että voisin ilmoittautua "Himoliikkujasta sohvaperunaksi"-ohjelmaan. Raskainta kuitenkin oli se etten päässyt juoksemaan lähes koko raskauden aikana. Tuntui että ihan mihin ikinä katsoikin, näin juoksijoita, ja että henkilöt joiden en ikinä kuvitellut ylipäänsä liikkuvan, alkoivat juoksemaan! 

Oma kokemukseni hyvästä painonhallinnasta perustuu kolmeen perus pilariin: riittävä uni, liikunta ja terveellinen ruoka. Kun näistä kaksi ensimmäistä jäi vähiin on vaikea tsempata kolmannenkaan suhteen, eli terveellisen ruuan. 

Ensimmäisestä neuvolakäynnistä raskauden viimeisiin päiviin mennessä elopaino oli noussut 18,7kg. Ensimmäinen 10kg lähti mielestäni vähän liiankin nopeasti, mutta sen jälkeen vauhti on huomattavasti hidastunut eikä paino enää laske pelkän imetyksen voimin. 


Yllä oleva kuva on on reilun kuukauden vanha. Olen huomannut kuinka raskaus on muuttanut ajatuksiani niin etten enää häpeä kehoani niin paljon kuin ennen ja pystyn julkaisemaan itsestäni myös tämän kaltaisia kuvia. Raskas oli aika tuossa välissä mutta uudella innolla kohti uusia haasteita!

Tänään painoa oli pudonnut -12,1kg. En ole asettanut itselleni mitään tiettyä painotavoitetta enkä mitään aikataulua. Mielestäni on pääasia että paino putoaa, -0,1kg:n pudotuskin viikossa on sopiva, tekeehän se vuodessa jo -5,2kg. Maltilla tehdyt/opetellut elämäntavanmuutokset auttavat painonpudotuksen jälkeen pitämään saavutetun painon.


T