perjantai 21. elokuuta 2015

Hoitoalusta

Kovasti alkaa päivät käymään vähiin ja tuntuu että monta asiaa on vielä tekemättä. Todellisuudessa meillä on varmasti kaikki jo hyvällä mallilla Beben tuloa ajatellen. Olen ostanut hoitopöydän käytettynä Pohjanmaalta koska halusin ehdottomasti mustan Brion hoitopöydän. Vanhempani toivat pöydän muutama viikko sitten ja viime viikonloppuna aloin laittamaan pöytää sitten vihdoin kuntoon. Olen saanut ystävältä hoitoalustan jonka olin ajatellut siihen laittaa. Harmikseni totesinkin että alusta on muutaman sentin liian pitkä ja joudumme ostamaan siihen uuden alustan.

Löysin netistä muutamia kivoja alustoja mutta osasta jouduin saman tien luopumaan koska olivat niin ikään liian isoja. Kävin myös pyörähtämässä muutamassa lastentarvikeliikkeessä ja sieltäkin löytyi muutama mukavan näköinen. Yksi netistä löytämäni alusta oli kuitenkin ylitse muiden.

Done By Deer-merkkinen hoitoalusta
Törmäsin ensimmäistä kertaa Done By Deer merkkiin ja hurahdin täysin heidän tuotteisiin. Merkiltä löytyy niin sisustustuotteita kuin lastentarvikkeitakin. Luulen että päädyn tähän hoitoalustaan, kunhan joku saisi vain vielä tilattua sen!

Troll-merkkinen hoitoalusta
Toinen kivan näköinen hoitoalusta oli lastentarvikeliikkeessä ollut Troll-merkkinen hoitoalusta. Olen ostanut samaan kuosia olevan pinnasängyn reunapehmusteen, eli sikäli tämä toisi vähän yhtenäisyyttä kotiimme.

T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti