perjantai 25. lokakuuta 2013

Guacamole

Kiitos hyvän ystäväni, superkokki-ruokaguru A:n, olen vihdoin oppinut kuorimaan avocadon tänä syksynä ja olenkin käyttänyt avocadoa lähes viikoittain sen jälkeen. Viime viikolla päätimme tehdä tortilloita ja halusin tietysti itse tehdä guacamolea niiden kanssa. Ja ai että se oli taas hyvää. Tässä siis reseptiä sen valmistamiseen.

Raaka-aineet
2 kypsää avocadoa
2 tomaattia
sipuli
2 valkosipulin kynttä
ripaus suolaa
1 sitruunan mehu
 
Keitä vesi kiehuvaksi ja pudota tomaatit sinne. Anna kiehua n 1-2 min ja nosta tomaatit pois vedestä. Kuori tomaatit ja pilko pieniksi. Lisää joukkoon pilkotut sipulit.

Kaltattu tomaatti ja sipuli

Avocadoja, mums!
Avaa avocadot, poista kivi ja koverra hedelmäliha kulhoo. Lisää joukkoon sitruunamehu. Muusaa avocado-sitruunasekoitus joko haarukalla tai tehosekoittimella. Itse käytin tehosekoitinta, koska avocadot olivat sen verran kovia.

Murskattu avocado ja sitruunamehu
Sekoita ainekset keskenään ja lisää joukkoon suola. Sekoitin aineet keskenään ihan vaan lusikalla, koska tykkään enemmän vähän karkeammasta koostumuksesta. Aineet voi sekoittaa myös tehosekoittimella.

Valmis guacamole
Laita valmis guacamole jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi ennen tarjoilua.

T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti