sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Suklaavanukas

Perjantain missio oli siis löytää jostain Turusta tuoreita taateleita, joita tarvitsin suklaavanukkaan tekemiseen. Päätin ensimmäisenä käydä katsomassa niitä Turun Kauppahallista, luottopaikkani erikoistuotteiden saralla. Ja sieltähän niitä heti löytyikin. Rasiassa on 600g ja se maksoi vain noin 4e.

Taateleita
Olen nyt muutamana peräkkäisenä perjantaina palkinnut itseäni hyvästä viikosta irtokarkeilla. Viime perjantaina päätin kuitenkin tehdä jotain hieman terveellisempää kuin irtokarkit, jotenpa päädyin tekemään itselleni iltapalaksi suklaavanukasta.


Suklaavanukkaan tekoa

Sulkaavanukas
 Suklaavanukas
 
1 banaani
5 tuoretta taatelia
1-2 ruokalusikallista hunajaa
1 ruokalusikallinen kaakaojauhetta
 
Aineet sekoitetaan blenderillä sopivaksi vaahdoksi.
 
Vanukkaasta tuli oikein makoista ja korvasi hyvin jo melkein pakkomielteeksi tulleet perjantaikarkit. Ja ennen kaikkea se oli helppo ja nopea valmistaa. Itse taatelit olivat muuten ihan älyttömän hyviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti