torstai 26. syyskuuta 2013

Ruokailutottumuksiani

Viime viikolla tein postauksen yleisellä tasolla millaisia elämäntapoja minulla tällä hetkellä on. Tässä on hieman syvällisemmin terveellisestä ruokavaliostani.

En varsinaisesti noudata mitään tiettyä ruokavalioa, yritän vain syödä mahdollisimman puhtaasti ja terveellisesti. Olen koonnut tähän muutaman tärkeän kulmakiven ruokailuistani.

Tyypiset viikon ruokaostokset

1. Pyrin syömään 5-6 kertaa päivässä. Aamupala, (välipala), lounas, välipala, päivällinen, iltapala

2. Jokaisessa ruokailussa täytyy olla jotain tuoretta, esim salaattia, kasviksia, hedelmiä tai marjoja.

3. Käytän pelkästään täysjyvätuotteita.

4. Juon vähintään 2 litraa vettä päivässä.

5. Pyrin suunnittelemaan päivän ruokailut etukäteen, en niinkään mieti mitä syön vaan missä syön. Mukanani on kuitenkin aina jokin hätävararuoka, joista kerroinkin aikaisemmassa postauksessa, jonka voin tilanteen vaatiessa syödä.

6. Vältän syömästä mitään valmiiksi prosessoitua ruokaa, johon kuuluvat esim myös salaatinkastikkeet ja ketsuppi yms.

7. Vältän liiallisen sokerin ja suolan käyttöä.

8. Pyrin syömään hyviä rasvoja, kuten pähkinöitä, avocadoa ja kalaa.

Yhtenä päivänä viikosta sallin itselleni syödä mitä haluan, sen kummemmin miettimättä onko se niin terveellistä kuin pitäisi. Olen ilokseni huomannut että esimerkiksi rasvainen ravintolaruoka ei kuuden viikon tauon jälkeen maistunut yhtään niin hyvältä kuin olisi voinut kuvitella. Päin vastoin jäin kaipaamaan jotain tuoretta. Myöskään sipsejä ja jäätelöä ei ole tullut himoittua tänä aikana. Pahin vihollinen tällä hetkellä on irtokarkit, joita normaalisti en ole edes usein syönyt.

Pääasiassa olen pysynyt hyvin näissä ohjeissa, paria täydellistä romahtamista lukuun ottamatta. Olen myös huomannut, että syksy ja pimenevät illat tuovat omat haasteensa, mutta koitan keksiä erilaisia keinoja selviytyä näistä ajoista.

Ruokakokeilussa ruusukaalit



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti